Luovuudesta ja läsnäolosta

"Luovuus on älykkyys pitämässä hauskaa." Tämä Albert Einsteinin lausahdus sai minut miettimään, mitä älykkyys ja luovuus oikeastaan tarkoittavat minulle nyt. 

Luovuus on omasta itsestä ammentamista, sitä, että on hetkessä läsnä omalle itselleen. Parhaassa tapauksessa voisi puhua flowsta, virrasta, jossa kaikki vain tapahtuu ilman että tietoisuus ehtii väliin rajoittamaan ja estämään.

Älykkyys, tietoinen minä, taas on tottumuksen mukaisesti juuri sitä, mikä estää ja rajoittaa, jotakin, joka tulee tielle kun yritän "päästä flowhun". 

Ongelma tämän kaltaisessa ajattelussa on, että siitä puuttuvat keinot tulla kosketuksiin sen kanssa, mitä minussa parhaillaan on tapahtumassa. Todellisuudessa flow, aistimusten virta, ei voi loppua koskaan. Emme vain ole läsnä sille, emmekä siis tietoisia sen olemassaolosta. 

Pienen lapsen oleminen ja tekeminen on yhtä flowta, se sisältää hetkestä hetkeen kaiken: virran sisään ja ulospäin. Lapsi elää jatkuvasti tätä hetkeä, hänelle ei ole vielä kehittynyt kykyä ulkoistaa ajatteluaan (älykkyyttään) fyysisestä itsestään. 

Entä jos myöhemmin kehittynyt tietoinen ajattelu ei olisikaan esteenä jatkuvalle olemisen ja aistimisen virralle. Jos voisin käyttää älykkyyttäni tietoisesti päästäkseni kosketuksiin itseni kanssa mahdollistaen luovuuden. Minulle tämä on auennut Alexander-tekniikan keinojen kautta.

 Opin, miten voin

* huomata, miten tottumuksen mukaisesti estän itseäni olemasta ja muuttumasta jatkuvasti tässä hetkessä

* pysähtyä rakentavasti siten, että voin aistia ja olla täydesti tässä hetkessä ilman välitöntä pakkoa lähteä reagoimaan mihinkään

* ohjaamaan itseäni siten, että voin toimia (esim. laulaa) ja samaan aikaan edelleen olla täydesti läsnä tässä hetkessä ilman välitöntä pakkoa lähteä reagoimaan mihinkään

* nauttia siitä, että en oikeastaan tiedä (suoraan määritä), mihin tämä flow minua vie. Kun on aina kyse potentiaalista, luovasta sellaisesta.